Tien perusparannuksia 2022
Aloitimme 2022 tienparannusta suorittamalla katselmuksen koko tien osuudelta. Merkitsimme pahimmat paikat keväällä ja kesällä kartalle tulevia parannuksia varten. Rahat riittivät nyt pahimpiin paikkoihin. Seuraavina vuosina työtä jatketaan suunnitelmien mukaan. Monessa paikassa rumpuputki oli tukossa tai liian pinnassa. Ojat olivat monessa paikoin ummessa ja laskuojat tieltä paikkapaikoin kasvaneet umpeen. Ojia aukaistiin kaivinkoneella muutamassa pahimmassa paikassa tien mm. Ähtärintien päässä Kursmäen kohta. Tilasimme myös varastoon keväällä yhden murskekuorman, jolla paikkailtiin henkilövoimin paikallisia routavaurioita.
Useampi rumpu vaatii uusimista seuraavina vuosina. Näistä muutama on 1000mm tai suurempia siltarumpuja, jotka ovat selkeästi kalliimpia ja työläämpiä toimenpiteitä.
Tiellä on pääsääntöisesti hyvin mursketta muutamia paikkoja lukuun ottamatta. Näihin paikkoihin ajettiin jo 2022 ensiavuksi mursketta, koska kankaat olivat tiessä jo näkyvissä. Tulevaisuudessa pyritään ajamaan mursketta vuosittain tien pituudelle. Kesällä 2022 tie lanattiin syvältä. Tämä tarvitsee tehdä vain muutaman vuoden välein, muuten selviämme vain pintalanauksilla. Vesakot ajettiin myös tienvierustoilta.
Aurausta suoritettiin talvella 2022-2023 Mutikaisen johdolla ansiokkaasti. Tietä hiekoitettiin myös kerran pahimpaan aikaan talvella. Kyltit on myös kunnostettiin 2022 aikana.
Liitteenä muutamia kuvia tien remonteista.