TIEDOTE! Hoitokunnan tiedote kesän ja syksyn hoitotöistä
Hoitokunta tiedottaa!
Kesän tulva työllisti hoitokuntaa erityisesti Kurslanden puron rummuissa. Tulva vei lähes kaikki rummut mennessään ja katkaisi tien. Rumpu ja tie saatiin kuntoon nopeasti, mutta kustannus oli n. 8700€ töineen ja putkineen. Pelkät putket kustansi 5522€, joten 2026 yksityistiellä ei ole varoja suunniteltuun murkeen ajoon. Tulevaisuudessa joudumme tarkastamaan yksikkömaksuja vastaavien varalta. Saimme pelastettua kolme 500mm 10m putkea tuleviin tarpeisiin, yksi 10m putki on edelleen kadoksissa jossain päin Pihlaisselkää.
Lanaamme tien vielä ennen talvea.
terveisin
Hoitokunta
Sällintie korjattu ja tie auki
Tie auki Sällintien osalta ja koko tien matkalta.
Kurslahden rumpu vaihdettu kahteen 1000x10m putkeen. Tie on ajokunnossa. Varovaisuutta kuitenkin, sade on huuhtoutuu uria ja kuoppia tiehen. Korjataan ne sopivassa välissä. Tähän meni varatut murskerahat, mutta tärkeimpänä rumpu kunnossa ja tie auki. Rummun kohdalla hieman epätasaisuutta, joten varo-varovasti. Yksi 10mx500 putki kelluu vielä jossain Pihlajaveden selällä, mikäli kuulette, niin otetaan putki takaisin tulevia remontteja varten. Putki on ihan arvokas.
Tiehoitokunta
TIE POIKKI
Huom, Vaara tiedote. Tie poikki Kurslahden kohdalta. Vesi on vienyt rummut ja tie on poikki kahden metrin matkalta. Muutenkin varovaisuutta tien reunojen kanssa, vesi on syönyt isoja reikiä tien reunaan. Käyttäkää erämaakirkontietä kiertotienä tämän hetkisen tiedon mukaan.
Tiehoitokunta
Vuosikokous pidetty 26.4.2026
Hei,
Yksityistien vuosikokous on jälleen pidetty. Kokouspöytäkirja on lisätty dokumentteihin 26.4.2026 vuosikokouspöytäkirjaote nimellä, koska dokumentilla oli sotuja, joita poistimme julkisesta tiedostosta. Asiat on kuitenkin kirjattu kuten kokouksessa.
Päätimme jatkaa samalla hoitokunnalla seuraavat 4 vuotta. Hoitokunnan muodostaa Petri Viitanern, Petri Kimpimäki ja Lasse Keski-Loppi. Varajäseninä Tuula Vartiainen sekä Seppo Niemi. Kiitos luottamuksesta.
Laskut lähtevät taas niin, että eräpäivä 31.5. sekä laskun saa maksaa kahdessa erässä, mikäli lasku on enemmän kuin 100€/v. Toisen laskun eräpäivä on 30.9.
terveisin
uusi sama hoitokunta Petri x2 ja Lasse
Vuosikokous 2026
Kokouskutsu
Sälli-Lienperä yksityistiekunta vuosikokous pidetään la 25.4.2026 alkaen klo 13:00 Karansalmen Kylätalolal sekä etäyhteydellä.
(Mikäli ilmoittaudut etäyhteydellä, ole hyvä ja laita viesti lasse.keski-loppi@palloliitto.fi, niin laitamme erillisen kutsun sinulle
Aika: la 25.4.2026, klo 13:00 Paikka: Karansalmen kylätalo, Pihlajavesi
Läsnä/etäyhteys
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin sekä pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
3. Läsnäolijoiden, valtakirjojen sekä äänimäärien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Kokouksen asialistan hyväksyminen
5. Edellisen vuoden tilinpäätöksen käsittely; toiminnantarkastajan selostus, tilinpäätöksen vahvistaminen
6. Vastuuvapauden myöntäminen tilintekijöille ja hoitokunnalle vuoden 2025 tilien osalta.
7. Maksuunpanoluettelon hyväksyminen ja osakkaiden muutokset 2026. Yksikköluvun kertoimeksi esitetään 0,05 (sama kuin 2025)
8. Talousarvio ja hoitosuunnitelma vuodelle 2026
9. Tiehoitokunnan jäsenten ja varajäsenten valinta 2026-2029 - Nykyinen hoitokunta ja varajäsenet ovat valmiita jatkamaan 2026-2029
10. Todetaan tiekunnanlaskujen hyväksyjät ja tilinkäyttöön oikeutetut
11. Päätetään maksettavista korvauksista ja palkkioista
12. Toiminnantarkastajien valinta
13. Muut asiat, yleiskeskustelu
14. Pöytäkirjan nähtävillä pitopaikka ja –aika
15. Muutoksenhakuohjeet (YksTL 64 ja 65 §)
16. Kokouksen päättäminen
Maksuunpanoluettelo tämän kokouskutsun liitteenä.
Hoitokunta
Kelirikko alkaa. Painorajoitukset voimassa koko yksityistien osuudella
Nyt se alkaa taas - kelirikko Tiellä voimassa 6t painorajoitukset. Tehokas kaksikko Viitanen&Vartiainen sulatellut myös rumpuja.
Tiehoitokunta
SAVE THE DATE! Vuosikokous la 25.4. klo Karansalmella
PÄIVÄ TALTEEN! Sälli-Lienperä yksityistien vuosikokous la 25.4. Karansalmen kylätalolla. Aloitusaika tarkennetaan myöhemmin, mutta mahdollisesti klo 13:00
Kutsut, asialista ja maksuunpanoluettelo normaalisti 2 viikkoa ennen kokousta.
-tiehoitokunta
Hyvää ja rauhallista joulua Sälli-Lienperäntien osakkaille
Hyvää joulua kaikille yksityistien osakkaille ja tien käyttäjille sekä hyvää uutta vuotta 2026!
Toivottaa:Tiehoitokunta Petri, Petri ja Lasse
Uudet nopeusrajoitukset ja liikennemerkit tulossa
Keuruun kaupungin Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta on hyväksynyt uudet nopeusrajoitukset ja on pysyvät liikennemerkit Sälli-Lienperäntielle.Päätösehdotuksen mukaisesti lautakunta päätti antaa suostumuksen liikenteenohjauslaiteiden asettamiseen Sälli-Lienperä yksityistielle hakemuksen mukaisesti. Tieto toimitetaan vielä liikenteenohjauslaitteen asettamisesta Väylävirastolle. Tiekokous päätti hakea liikennemerkkejä 2025 kokouksessaan.SelostusKeuruun kaupungin alueella sijaitsevan Sälli-Lienperä niminen yksityistie hakee lupaa asettaa ”nopeusrajoitusmerkin 60km/h” C32 liikennemerkit. Lisäksi haetaan lupaa asettaa seuraavat merkit: ”lisä-kilpi aluerajoitus ja yksityistie”.Liikennemerkit asetetaan tielle, koska halutaan nostaa tienturvallisuustasoa, pienentää kolareiden riskiä sekä estää ajoneuvojen rikkoutuminen.Tiehoitokunta
Hyvät tieosakkaat ja muut tiellä kulkijat!
Voimme ylpeinä ilmoittaa, että kaikki tälle vuodelle suunnitellut toimenpiteet on nyt hoidettu – eikä mennyt edes hermot!
Tie on lanattu niin tasaiseksi, että siinä voisi melkein pelata petankkia (jos nyt ei ihan, niin ainakin nurinajon riski pieneni huomattavasti). Lisäksi mursketta on ajettu pahimpiin monttuihin niin paljon kuin kukkaro salli – enemmän olisi voitu tehdä vain lottovoitolla tai jos joku olisi myynyt traktorinsa yhteiseen hyvään.
Kyllä nyt kelpaa ajella – ainakin niin kauan, kunnes luonto tai raskas kalusto päättää toisin.
Kiitos kaikille osakkaille ymmärryksestä ja osallistumisesta tiehen liittyviin maksuihin. Ilman teitä tämä tie olisi edelleen upottava suo tai pelkkä kärrypolku.
Toivotamme kaikille monttuvapaata syyskautta ja muistutamme, että hymy ei maksa mitään, mutta jousitus maksaa, jos ei aja varovasti.
Terveisin,
Yksityistiehoitokunta
Vuosikokouspöytäkirja 26.4.2025
Hei,
Vuosikokouksen pöytäkirja on nähtävillä dokumentit osiossa.
Kokouspöytäkirja nähtävillä myös Karansalmen kylätalolla (n.1kk).
-hoitokunta-
SÄLLI-LIENPERÄ YKSITYISTIEKUNNAN ESITYSLISTA
Aika: 26.4.2025, klo 12:00
Paikka: Karansalmen kylätalo, Pihlajavesi
Muistio
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin sekä pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
3. Läsnäolijoiden, valtakirjojen sekä äänimäärien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Kokouksen asialistan hyväksyminen
5. Edellisen vuoden tilinpäätöksen käsittely; tilityksen tarkastajien selostus, tilinpäätöksen vahvistaminen
6. Vastuuvapauden myöntäminen tilintekijöille ja hoitokunnalle vuoden 2024 tilien osalta
7. Maksuunpanoluettelon hyväksyminen. Yksikköluvun kerroin 0,05 (sama kuin 2024)
8. Talousarvio ja hoitosuunnitelma vuodelle 2025
9. Tienperusparannushankkeen jatko
10. Todetaan tiekunnanlaskujen hyväksyjät ja tilinkäyttöön oikeutetut
11. Päätetään maksettavista korvauksista ja palkkioista
12. Tilityksen tarkastajien valinta
13. Muut asiat, yleiskeskustelu
14. Pöytäkirjan nähtävillä pitopaikka ja –aika
15. Muutoksenhakuohjeet (YksTL 64 ja 65 §)
16. Kokouksen päättäminen
Sälli-Lienperä yksityistien vuosikokous la 26.4.2025 klo 12:00 Karansalmen Kylätalolla
Kokouskutsu
SÄLLI-LIENPERÄ YKSITYISTIEKUNNAN VUOSIKOKOUS
Kokouskutsu
Sälli-Lienperä yksityistien tiekunnan vuosikokous pidetään lauantaina 26.4.2025 alkaen klo 12:00 Karansalmen kylätalolla (Katajamäki, Ähtärintie 995, 42930)
Tiekunnan kokouksen päätöksen mukaisesti osakas voi osallistu kokoukseen myös TEAMS:n välityksellä. Sähköisestä osallistumisesta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin tiehoitokunnan jäsenelle lasse.keski-loppi@palloliitto.fi, joka lähettää linkin sähköisesti kokoukseen osallistuville n. viikkoa ennen kokousta.
Kokouskutsu, esityslista sekä maksuunpanoluettelo on lähetetty osakkaille 7.4. sähköisesti sekä muutamille osakkaille kirjeellä 7.4. (>2vkoa ennen kokousta). Maksuunpanoluettelo on nähtävillä myös kotisivuilla dokumentit osiossa.
Liitteenä viestissä maksuunpanoluettelu 2025. Löytyy myös dokumentit osiosta.
terveisin
hoitokunta
Sälli-Lienperä yksityistien vuosikokous la 26.4.2025 klo 12:00 Karansalmen Kylätalolla
Kokouskutsu
SAVE THE DATE! Päivä talteen!
Pidämme yksityistien vuosikokouksen lauantaina 26.4.2025 klo 12:00 Karansalmen kylätalolla. Kutsu ja asialista tulossa min. 2 vkoa ennen kokousta.
Maksuihin ei olla esittämässä korotuksia 2025. Tiehoitokunnan esityksen osalta tulossa välivuosi isomman remontin ja isomman tien kantavuuen parantamisen osalta. Esityksen mukaan vetäisimme hieman happea viime vuoden jälkeen. Katsotaan ensin missä kunnossa tie on 1. vaiheen kuivatusremontin osalta. Mahdollisesti mittaamme uudestaan kantavuuden ja suunnittelemme sen mukaan tulevia toimia. Mursketta ajetaan kuitenkin jo 2025 aikana, niin paljon kuin pörssi kestää.
Kokouksessa ja keskustelussa on kuitenkin ELY hakemus ja perusparannushanke 2.0 kantavuuden osalta. Ely tuki pieneni 2025 vuodelle ( 2025 max 50% kokonaismäärästä). Elyn päätökset menevät mahdollisesti ja jopa todennäköisesti 2026 puolelle, joten toivotaan, että tien kuivatus toimii suunnitellusti ja pääsemme viimeistään 2026 aikana isosti eteenpäin kantavuuden parantamisen osalta.
Tiessä on vielä kuoppia ja uusia voi tulla kevään aikana, erityisesti rumpujen kohdilla on hyppyjä. Varokaa ajaessa. Lanauksen yhteydessä ko kohtia parannetaan murskeella. Tien reunoilta korjataan pois alkukesän aikana vanhat rumpuputket, muutenkin yleistä siistimistä jäi vielä perusparannusremontin jälkeen. Näihin tartutaan pääskysten saapumisen tahdissa.
terveisin
tiehoitokunta
Painorajoitukset voimassa 26.3.25 alkaen
Se aika vuodesta on taas alkamassa - kelirikko!
Painorajoitukset voimassa Sälli-lienperätiellä. Huomioikaa tämä. Nyt ei ole aika tilata kuorma-autoa ja murskekuormaa tontille.
"Tiestön kelirikkokeväästä ennustetaan lähes koko valtakunnan tasolla normaalia. Paikallisesti kelirikon suhteen voi olla isojakin eroja, ja kelirikon lopullinen vaikeusaste riippuu vielä paljolti kevään säistä. Esimerkiksi kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset voivat helpottaa tilannetta."
”Kuluva talvi on ollut hyvin poikkeuksellinen säiden suhteen, ja lumien sulaminen useaan kertaan talven aikana aiheuttaa tyypillisesti routavaurioita tiestölle. Alkutalvella nopeasti ja riittävän syvälle jäätynyt maa on kuitenkin helpottanut tilannetta, kun kelirikolle hankalia jäälinssejä ei ole syntynyt niin paljoa”, kertoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.
Talven vaihtelevat kelit ja vesisateet ovat aiheuttaneet päällystevaurioita erityisesti eteläisessä Suomessa. Reikiintymisongelmia voi esiintyä vielä kevään aikana ympäri maata, jos haastavat kelit jatkuvat.
Sorateiden painorajoituksia ennakoidaan keskitasoisiksi
Sorateillä esiintynee pintakelirikon lisäksi runkokelirikkoa, joka voi aiheuttaa haasteita erityisesti raskaalle liikenteelle. Tästä syystä raskaat kuljetukset kannattaa ajoittaa nyt jälkeiseen aikaan. Tänä vuonna kelirikkoaika alkanee edellisiä vuosia aikaisemmin.
Painorajoitukset
Osalle kelirikon vaivaamaa tiestöä joudutaan asettamaan painorajoituksia. Näin estetään teiden liiallinen vaurioituminen raskaan liikenteen vaikutuksesta ja turvataan kulkukelpoisuus välttämättömille kuljetuksille.
Painorajoitukset eivät koske elintärkeiksi katsottuja kuljetuksia.
Elintärkeäksi katsottavia kuljetuksia ovat mm:
- Hälytysajoneuvo
- Tienpitoajoneuvo
- Linja-auto ja kirjastoauto reittiliikenteessä
- Työmatkaliikenne (työmatka raskaalla ajoneuvolla työkohteeseen ilman kuormaa)
- Maidonkuljetus
- Energiavoimaloiden päivittäisen toiminnan kannalta säännölliset ja välttämättömät turve-, energiapuukuljetukset ja vastaavat
- Teuraseläinten kuljetus (ml. raatojen kuljetukset)
- Kevätkylvöihin liittyvien raskaiden maatalouskoneiden siirrot sekä siemenviljan ja lannoitteiden ym. kuljetus maatilan ja peltojen välillä
- Eläinrehun ja kuiviketurpeen kuljetus (silloin, kun kulutus suhteessa varastotilojen kokoon ei anna mahdollisuutta kuljetusten ennakointiin)
- Talousjätteiden keräily (kunnan järjestämä, lakiin perustuva ja sovitun aikataulun mukaan toimiva)
- Tilakohtainen lietelannan ajo
- Päivittäistavarakuljetus kauppaan
- Myymäläauto
-hoitokunta-
Perusparannushankkeen 1. vaiheen loppuraportti 2024 löytyy dokumentit osiossa asiakastunnuksilla ja salasanalla.
Jokainen voi käydä lukemassa raportin itsenäisesti talven vähälumisina hetkinä.
Hoitokunta kiittää Petri Pummilaa suuresta avusta ja erinomaisesta työnjohtamisesta.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille tiehoitokunnan osakkaille.
Tiehoitokunta
Perusparannushanke käynnissä
Kaivinkone on siirtynyt Sälli-Lienperäntielle kaivamaan ojia, muotoilemaan tietä, poistamaan palteita sekä vaihtamaan rumpuja tielle. Viime viikolla on kaivettu purkuojia tien ulkopuolella. Homma käynnistyi tänään Sällintiellä Ähtärin puoleisessa päässä.
Remontin etenemisestä tiedotetaan Whatsup ryhmässä sekä tauluissa tien molemmissa päissä. Toivommme kaikilta kärsivällisyyttä sekä tilanteen huomioimista. Käyttäkää tietä turvallisesti itsenne, raskas liikenne, työssä olevat henkilöt ja kaivinkone huomioiden. Käyttäkää ensisijaisesti tietä aina toisesta suunnasta kiertoteitä käyttäen (Lienperäntie-Lehtomäentie) sekä pyrkikää ajoittamaan liikkuminen ilta-aikaan tai ennen töiden aloittamista aamulla. Remonttia tehdään erityisesti klo 7:00-16:00 välisenä aikana.
Erityisesti tällä viikolla remontti häiritsee Sällintien alkupään liikennettä.
Lisätietoja
tiehoitokunta
Hei,
Remontti ja perusparannushanke on alkanut.
Olemme perustaneet Whatsup ryhmän yksityistien remonttia varten. Kokeilemme saisimmeko whatsupin kautta viestittyä remontin edistymisestä.
Kanava on vain tienperusparannushankkeen tiedotusta varten. Asiattomat ja kanavalle kuulumattomat kommentit poistetaan ja tarvittaessa poistetaan henkilö, mikäli sääntöjä ei noudateta.
Liittykää whatsup rinkiin tästä linkistä
https://chat.whatsapp.com/IrOVlKrm9Ah2WNOZuRif9x
terveisin
Hoitokunta
Perusparannushanke 2024 aikataulu
Sälli-Lienperätien perusparannushankkeen urakoitsijaksi on valittu KMPS Oy Keuruulta. Urakoitsijan kanssa on ehditty jo sopia urakan kulusta.
Perusparannushanke käynnistyy viikolla 36. Hanke valmistuu lokuuun puoleen väliin mennessä (vko 42).
Urakalla halutaan kuivattaa tietä uusimalla 14 rumpua. Samalla tietä muotoillaan, palteita poistetaan sekä tie- ja laskuojat aukaistaan, jotta vesi ei seisoisi tiellä. Ensi vuoden alkukesästä tien kantavuus mitataan ja urakan toisessa vaiheessa tielle ajetaan mursketta.
Osakkaat huomio! Laskuojien osalta monen osakkaan puuston raivaus on vielä kesken. Maanomistajat käykää raivaamassa laskuojat elokuun aikana, jotta kaivinkone pääsee kaivamaan laskuojat. Huomioikaa laskuojan osalta kaivinkoneen kulku.
Viestinnällisesti hankkeesta ja tienkäytöstä ilmoitamme seuraavasti:
- Tien molemmissa päissä tulee olemaan kartta, jossa merkintä mikäli tie on poikki (Sällintie Ähtärin pää sekä Vanhankirkontien ja Lienperäntien risteys)
- Perustamme WhatsUp ringin Sälli-Lienperä osakkaille, joiden puhelinnumero on tiehoitokunnan tiedossa. Urakoitsija ilmoittaa WU ringissä tienkäytöstä päivittäin mikäli tie on poikki remontin vuoksi.
Toivomme kaikilta kärsivällisyyttä tienkäytön osalta remontin aikana.
Terveisin
Hoitokunta
KOKOUSKUTSU SÄLLI-LIENPERÄ YKSITYISTIEKUNTA
Kokouskutsu
KOKOUSKUTSU SÄLLI-LIENPERÄ YKSITYISTIEKUNTA (YLIM. VUOSIKOKOUS)
Aika: 3.7.2024 klo 18.00
Paikka:Karansalmen kylätalo Ähtärintie 995 49930 Katajamäki
Sälli-Lienperän Yksityistiekunta on vihdoin saanut ELY-keskukselta myönteisen päätöksen hakemaansa avustukseen yksityistien perusparannukseen. Ensimmäisessä vaiheessa parannetaan tienkuivatusta uusimalla rumpuja, avataan tie-ja laskuojia, muotoillaan tietä ja poistetaan reunapalteita.
Hankkeen budjetti on n.61000 €,josta tiekunnan omarahoitusosuus n.18500 €.
Kokouksessa päätetään tämän osuuden rahoituksesta, vaihtoehtoina ylimääräinen tiemaksu tai pankkilaina. Kotisivujen dokumentit osiossa on osakaskohtainen yksikkölaskelma, mikäli päädymme ylimääräiseen tiemaksuun. Kokoukseen voi osallistua myös TEAMS:in välityksellä pyytämällä etukäteen TEAMS kutsun osoitteesta:
lasse.keski-loppi(at)palloliitto.fi
Sälli-Lienperän Yksityistien hoitokunta
Tie heikossa kunnossa
Huomio tiellä liikuttaessa.
Tie on heikossa kunnossa ja tiessä on paljon renkaiden uria sekä tie on useasta paikasta pehmeä. Mikäli sinun ei ole nyt pakko liikkua tiellä, kannattaa miettiä tarkasti mihin vuorokaudenajasta on liikkeellä tai millaisella autolla. Mikäli ei ole välttämätöntä, niin tiellä ei kannata liikkua lainkaan. Tietä ei ole vielä päästy lanaamaan tai huoltamaan. Traktorin alalanalla tietä pyritään tasoittamaan heti, kun se on mahdollista.
Varautukaa tien heikkoon kuntoon tällä hetkellä.
tiehoitokunta
TIENKUNTO tällä hetkellä
Näyttäisi että pahin rospuutto olisi taittumassa. Tiessä on tällä hetkellä uria, mutta se on pääsääntöisesti ajettavissa. Petri oli viikonloppuna aukaissut 4 rumpua jäästä kuumalla höyryllä. Olkaa kuitenkin varovaisia tiellä ajaessa, tilanne voi vaihtua nopeastikin riippuen keleistä. Routa saattaa tehdä koloja tiehen seuraavien viikkojen aikana. Paikkapaikoin vesi ei pääse tieltä pois, jolloin näissä kohdissa voi olla vielä märkää ja pehmeää.
Pyrimme lanaamaan tien heti, kun se on mahdollista. Säätietojen mukaan pakkasöitä olisi luvassa, jolloin tie saattaisi kestää aurausta jo piankin.
tiehoitokunta
Perusparannushankkeen tiedote
Saimme ELY-keskukselta viestiä ja uutta tietoa perusparannushankkeeseen liittyen. Tieto tuli vuosikokouskutsujen lähettämisen jälkeen, joten tämä on lisätiedote asiaan. Käsitellään asia vuosikokouksessa omana asiakohtana.
ELY-keskuksen ohjeena tiehoitokunnalle on keskittyä 2024 kesän aikana tien kuivatukseen. Tämän jälkeen tie mitattaisiin uudestaan ja 2025 vuonna keskittyisimme kantavuuden parantamiseen (murskeet).
Vuoden 2023 mittaustulos olisi vaatinut ELY-keskuksen mukaan niin valtavia murskemääriä, ettei ELY-keskus voi myöntää meille moista summaa sekä meillä ei persus kestä siitä syntyvää omavastuuta. ELY-keskuskaan ei oikein usko virallista mittausta. Tämä voi johtua tien pohjan savipitoisuudesta, jolloin mittaustulokset vääristyvät todellisuudesta. Mikäli saamme kuivatuksella parannettua kantavuutta, voimme käyttää ELY-keskuksen tukea pidemmälle matkalle tietä, aikaisemman suunnitelman muutaman kilometrin matkan suhteen.
Kuivatus tarkoittaa paljon enemmän uusia rumpuja, ojien perkausta, tien muotoilua, laskuojia jne..
Puhutaan kokouksessa asiasta lisää ja tehdään hyviä päätöksiä tien suhteen.
tiehoitokunta
VUOSIKOKOUS 27.4.2024, kokouskutsu sekä esityslista
Kokouskutsu
SÄLLI-LIENPERÄ YKSITYISTIEKUNNAN VUOSIKOKOUS
Kokouskutsu
Sälli-Lienperä yksityistien tiekunnan vuosikokous pidetään lauantaina 27.4.2024 alkaen klo 12:00 Karansalmen kylätalolla (Katajamäki, Ähtärintie 995, 42930)
Tiekunnan kokouksen päätöksen mukaisesti osakas voi osallistu kokoukseen myös TEAMS:n välityksellä. Sähköisestä osallistumisesta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin tiehoitokunnan jäsenelle lasse.keski-loppi@palloliitto.fi, joka lähettää linkin sähköisesti kokoukseen osallistuville n. viikkoa ennen kokousta.
Kokouskutsu, esityslista sekä maksuunpanoluettelo on lähetetty osakkaille 8.4. sähköisesti sekä muutamille osakkaille kirjeellä 9.4. (2vkoa ennen kokousta). Maksuunpanoluettelo on nähtävillä myös kotisivuilla dokumentit osiossa.
terveisin
hoitokunta
Sälli-Lieperäntie ja erityisesti Lienperäntie on kelirikon vuoksi surkeassa kunnossa. Tie on pehmeä ja pääsiäisenä on ilmestynyt paljon uria tienkäytöstä ja kelistä johtuen. Mikäli mahdollista, niin välttäkää ajamista Keskiviikkoon 5.-4.4. sitä ennen tielle ei pystytä tekemään mitään. Keskiviikkona pitäisi olla pakkasyö, jolloin tie voi kestää pois ajamisen kiinteistöltä.
Hoitokunta
ELY-keskuksen päätös perusparannuksesta siirtyi kesäkuuhun
Tiehoitokunnalla on ollut vetämässä ELY-keskuksessa perusparannushankkeen rahoitushakemus. Päätöstä ei olla saatu vieläkään. Tällä hetkellä päätökset tulevat kesäkuussa, mikäli rahaa on jaettavaksi. Vuoden 2023 osalta ELY-keskus teki päätöksen, että tukevat ensisijaisesti siltatöitä ja siltakohteita. Käymme kevään kokouksessa lisää aiheesta ja taustoista. Suunnitelmat ovat valmiina odottamassa rahoituspäätöstä. Mikäli päätökset tulevat kesäkuussa, niin töihin päästään vielä 2024 aikana. Riski on olemassa, että perusparannus ja töiden aloitus siirtyvät 2025 vuodelle. Pitkän päälle tämä ei ole tienhoidollisesti kestävää, koska haettavalla tuella saisimme vasta osan tien pituudesta kunnostettua. Kantavuusmittauksen osalta jo tarvittava murskeen tarve on valtava.
Kelirikkovaroitukset voimassa Sälli-Lienperäntiellä
Hyvää kevättä 2024,
Kevät tulee jo vauhdilla, lämpö vaikutaa jo tiehen. Laitoimme kelirikkovaroitukset
paikalle, joten tarkkuutta liikkuessa tiellä. Näkymä pahasta kelirikosta on olemassa, Sällintiellä Hakalan pellon kohdalla vesi on jo jonkin aikaa ollut tiellä. Läheisissä metsissä/pellolla on paljon vettä. Rumpua on yritetty paikallisin voimin aukaista. Odotettavissa on paha kelirikkokevät, joten se kannattaa varmasti huomioida liikkuessa koko Sälli-Lienperäntien matkalla.
Hoitokunta
Muutos yksityistien toimikunnassa
Hei,
Tiedoksi kaikille. Sälli-Lienperän yksityistien hoitokunnan jäsen Pekka Härköselle on pyynnöstä luovutettu vapautus hoitokunnasta. Tilanteeseen ei liity mitään sen erikoisempaa kuin, että Pekka ei ole enää yksityistien osakas. Hoitokuntaa täydennetään varajäsen Petri Kimpinmäen toimesta. Vuosikokouksessa 2024 päivitetään hoitokunnalle uusi varajäsen.
terveisin
hoitokunta
Kantavuusmittaus suoritettu Sälli-Lienperätiellä
Tiellä on suoritettu kantavuusmittaus osana perusparannushanketta.
(Mittausraportti löytyy osakasdokumenteista)
Mittauksen suoritti: West Coast Road Masters Oy
Sälli-Lienperä yksityistiekunta
Kantavuusmittaukset tehtiin pudotuspainolaitteella 31.7.2023
Tulokset ovat muunnettu kevätkantavuudeksi, kevätkantavuuskerroin (0.70).
Mitoitus on tehty Odemarkin menetelmällä, tavoitekantavuus 80 MN/m2.
Tien kantavuuden parantamiseksi tien nykyisen rakenteen päälle lisättävien materiaalien kerrospaksuudet käyvät ilmi liitteenä olevasta mitoitusraportista, jossa tien oletusleveydet ja tavoitekantavuudet ovat alla.
Sällintie leveys paaluväli 0 – 5200 6,0 m ja 5200 – 5575 3,0 m.
Lienperäntie leveys 4,5 m.
Kala-Aitankallio leveys 3,5 m.
Hangonniementie leveys 3,5 m.
Mitoitusraportissa lisättävät murskemäärät ovat tiivistettyinä tierakenteessa (rtr m3, rakenneteoreettinen). Mitoitusraportissa ilmoitetut kuutiot on muutettu tonneiksi, kertoimella 2,3. Taulukkoon on laskettu myös kulutuskerroksen menekki tien oletusleveyden mukaisesti 50 mm:n kerrospaksuudella, joka on ehdoton minimi tien kulutuskerroksen paksuudeksi.
Tien leveyttä muutettaessa lasketaan murskemenekki halutun tien leveyden mukaan taulukkoon. Kulutuskerroksen paksuutta muuttamalla lasketaan taulukkoon kulutuskerrokseen käytettävän murskeen massamenekit tien leveyden mukaan.
Murskelisäyksen tarkat sijainnit on vielä tarkastettava maastossa, sijainteihin voivat vaikuttaa esimerkiksi tien rakennepuutteet ja poikkileikkausmuoto.
Kuivatuksen toimivuus on aina varmistettava, tarvittaessa kaivettava sivu- ja laskuojat sekä uusittava huonokuntoiset rummut. Huomioitavaa: Yli 300 mm paksuiset murskeen lisäykset tulisi tehdä kahdessa osassa ja yli 100
mm paksuisten murskeiden lisäysten yhteydessä on suositeltavaa käyttää suodatinkangasta ja pehmeiköillä lujiteverkkoa tai yhdistelmälujitetta (Geosynt ja Viacon). Ennen murskelisäystä suositellaan tien muotoilua ja reunapalteiden poistoa. Tavoitekantavuuden mitoituksissa murskeen E-moduuli on M280 MN/m2 (Excel ylempi taulukko). Murskeen vaihtoehtona voidaan käyttää myös soraa (Sr200), mitoitus on laskettu soran E-modulilla 200 MN/m2 (alempi taulukko).
Tien rakennekerroksiin hankittavan kiviaineksen laatu ja kelpoisuus on aina varmistettava materiaalin toimittajalta.
Liitteenä toimitettu:
Kantavuus mittausraportti
Kantavuus kuvaajatuloste
Rakennekerroksen mitoitus ecxelissä
Voit tarkemmin kysyä hoitokunnalta asiasta
terveisin
hoitokunta
Kantavuusmittaus käynnissä 31.7.2023
Sälli-Lienperätiellä toteutettiin eilen tien kantavuusmittaus.
Mittaus toteutettiin pudotuspainolaitteella, jolla toteutettiin mittaukseen perustuva rakennekerrosten mitoitus. Lopputulemana on tulosten karttaesitys web-kartalla Sälli-Lienperä yksityistiekunnan osalta koko tien 14050 m matkalla.
Mittaus on osa vaatimusta Ely- keskuksen perusparannushankkeen tuen osalta. Nykyään mittaus on suoritettava ennen tukipäätöstä. Samalla saamme perusparannushankkeeseen tarkkaa tietoa tien kantavuudesta ja kantavuuden kasvattamisen tarpeesta.
Samalla on muutamia kiviä merkattu maalilla tien osalta, kivet ovat pinnassa 3 kpl ja näkyvissä. Sallituilla nopeuksilla kivet eivät aiheuta vaaratilanteita ja merkattuina ne on väistettävissä. Kannustamme varovaisuuteen liikuttaessa tiellä. Pyrimme syksyn aikana kaivuritöinä poistamaan muutamia pintakiviä tien matkalta.
Kuvat osiossa kuva mittauksesta.
tiehoitokunta
Sälli-Lienperä Yksityistiekunnan vuosikokouksen lisäkokous
Pidetään Karansalmen kylätalolla osoitteessa Ähtärintie 995 42930 Katajamäki
Torstaina 27.7.2023 klo 18.00
Asialistalla vuoden 2023 maksuunpanoluettelon vahvistaminen, kuten 22.4.2023 kokouksessa
päätettiin. Kokous järjestetään, koska 22.4. kokouksessa maksuunpanoluettelo ei ollut 14vrk (yksityistielaki) ennen kokousta osakkaiden nähtävillä.
Maksuunpanoluettelo on nyt nähtävillä Sälli-Lienperä yksityistiekunnan kotisivuilla dokumentit osiossa sekä Karansalmen kylätalolla sen aukioloaikoina. Tieyksiköintiluettelo on nähtävillä kokouksessa.
terveisin
Sälli-Lienperä yksityistien hoitokunta
Vuosikokouspöytäkirja ja maksuunpanoluettelo dokumentit osiossa
Sälli-Lienperän vuosikokouspöytäkirja sekä maksuunpanoluettelo ovat nähtävillä dokumentit osiossa.
Vuosikokouksessa 19.4.2023 päätimme laittaa maksuunpanoluettelon osakkaille nähtäväsi. Yksityistielainmukaisesti maksuunpanoluettelo pitää olla 2vkoa ennen kokousta osakkaiden nähtävillä ja tämä ei 19.4. kokouksessa täyttynyt. Pidämmekin kesällä uuden vuosikokouksen, jossa käsitellään maksuunpanoluettelo.
Vuoden 2023 aikana tarkastetaan vielä kilometrit osakkaiden osalta. Tämä toteutetaan ulkopuolisella toimijalla ja tämä toimenpide vie jonkin verran 107 osakkaan osalta, joten työ ei ehdi valmistua 2023 maksuunpanoluetteloa varten. Samoin 2023 kesän aikana julkaistaan yksityistien uudet tieyksiköinnit, jotka voimme samalla ottaa käyttöön 2024 maksuunpanoluetteloon.
tiehoitokunta
Sälli-Lienperätie ei ole enää poikki
Loppuviikon aikana Lienperäntientin alkupäähän Sällintienristeyksestä saatiin ajettua murskekuorma ja tie on siltä kohdin taas ajettava.
Sällintie oli tänään paremmassa kunnossa kuin Lienperäntie. Tie on kuitenkin tosi pehmeä lähes koko tien matkalta.
Tiehen ilmestyy koko ajan uusia kuoppia ja möykkyjä kelirikon aikana. Kannustamme varovaisuuteen tai mikäli pystyy jopa välttämään tien käyttöä seuraavien viikkojen aikana.
tiehoitokunta
Tie poikki Lienperäntiellä kelirikon takia
Lienperäntien alkupäässä heti Sällintieltä käännyttäessä tie poikki. Tie on niin pehmeä ettei siitä pääse ajamalla. Välttäkää ajamista ja ainakin kiertäkää paikka toistaiseksi Lienperälle toista kautta, kunnes saadaan apua ja mursketta tiehen.
Mursketta on tarkoitus ajaa keskiviikkoaamuna, jos pakkasta on yöllä ja tie kantaa Sällintien kautta. Muuten saattaa mennä perjantaiaamuksi, jolloin pakkasyön jälkeen tie kantaisi paremmin.
hoitokunta
Kelirikkovaroitukset 6t voimassa 7.4. alkaen Sälli-Lienperätiellä
Kelirikkovaroitukset ovat astuneet voimaan Sälli-Lienperätiellä. Tie tulee olemaan ainakin seuraavat kaksi viikkoa heikossa kunnossa kelirikon osalta. Veimme pääsiäisenä merkit tien varteen. Tie on heikentynyt merkittävästi jo parin viimeisen lämpimän päivän osalta. Tie lanattiin vielä kevyesti 7.4.2023
Tiessä on patteja ja varmasti kolojakin seuraavien viikkojen aikana. Varovaisuutta ja omaa harkintaa tien käytön suhteen.
Dokumentit osiossa muutama kuva..
T: hoitokunta
Sälli-Lienperä yksityistien vuosikokous 22.4.2023
SÄLLI-LIENPERÄ YKSITYISTIEKUNTA
VUOSIKOKOUS
Pidetään Pihlajavedellä Keski-Lopilla Hangonniementie 51.
Lauantaina 22.4.2023 klo.12.00
Esillä vuosikokous asiat ja mm.
- yksikkömaksujen maksuunpano ehdotus
- yksikkömaksuja korotetaan nousseiden hoitokulujen vuoksi.
- Tien perusparannus hanke
- Osakastietojen päivitykset
- Maksuunpanoluettelo nähtävänä alussa mainitussa paikassa
Tiekunnan kokouksen päätöksen mukaisesti osakas voi osallistu kokoukseen myös TEAMS:n välityksellä. Sähköisestä osallistumisesta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin tiehoitokunnan jäsenelle
lasse.keski-loppi@palloliitto.fi, joka lähettää linkin sähköisesti kokoukseen osallistuville n. viikkoa ennen kokousta.
Olemme tiehoitokunnassa ottaneet käyttöön Netwintie ohjelman tiehoitokunnan hallinnon hoitamiseksi. Perustietolomake täytetään käyttäen Netwintie ohjelmaa. Alla ohje.
Osakkaiden tieyksiköintien tarkistus
1. Osakkaille on lähetetty perustietolomake täytettäväksi. Perustietolomake tulee palauttaa viimeistään 11.4.2023 mennessä (huomioi pääsiäinen). Perustietolomake tulee palauttaa ensisijaisesti Sälli-Lienperä nettisivujen kautta dokumentit osiossa tai kirjeitse (kirje lähetetty kaikille, joilta ei ole sähköpostia) puheenjohtajalle Petri Viitanen, Rautolahdenrinne 10, 42700 Keuruu.
2. Samalla toivomme, että tarkistatte ja lisäätte ajanmukaiset yhteystiedot, kiinteistörekisteritunnuksen sekä kiinteistön nimen yhteystietoihin. Jatkossa tiedotamme sähköisen järjestelmän kautta tietä koskevista asioista. Tämän takia on tärkeää, että päivitätte ajantasaisen sähköpostiosoitteen kohdallenne. Niillä, joilla ei ole sähköpostia, toimitamme vuosikokouskutsun edelleen postitse, mutta muita viestejä ei postin kautta toimiteta. Tärkeät tiedot ja tien kuntoon liittyvät asiat näkyvät nettisivuilla.
3. Nettisivujen osoite on https://www.yksityistie.fi/sallilienpera
4. Osakkaiden käyttäjätunnus ja salasana sekä kirjautuminen on lähetetty kaikille sähköpostilla.
terveisin
hoitokunta
Sälli-Lienperä yksityistien kotisivu avattu!
Olemme ottaneet digiloikan 2020 luvulle. Avasimme kotisivut osana NetWintie osakas hallintajärjestelmän käyttöönottoa.
Tulevaisuudessa viestimme asioista mahdollisimman paljon tiehoitokunnankokousten välissä sähköisesti sekä nettisivuille tulevilla uutisilla tienparannuksista (luvassa myös kuvia parannuksista!? sekä muista ajankohtaisista asioista. Tämän vuoksi on tärkeää, että käytte nettisivuilla antamassa yhteystietonne mm. sähköpostin sekä osakastiedot. Saatte osakasvälilehdelle omat osakastunnukset sekä salasanan.
Siis mistä tunnukset? Saat ne kevään kirjeessä / sähköpostissa. Saat tunnukset myös laittamalla viestiä Lasselle lasse.keski-loppi@palloliitto.fi
terveisin
-lasse-
Hallituksen kokous 19.2.2023
Tiehoitokunnan hallitus kokoontuu 19.2.2023
Asialistalla kevätkokouksen valmisteluja ja osakaslistojen päivitys sähköiseen muotoon NetWintie alustalle!
terveisin
Lasse, Petri ja Pekka